Kuva: Marco Borggreve

Sibafestin avaavat 24. tammikuuta Wieland Kuijken ja Markku Luolajan-Mikkola konsertillaan Prologi: Kaksingambailu!. Entinen opettaja ja oppilas johdattelevat yleisön barokkimusiikin monimuotoiseen maailmaan Olaus Petrin kirkon tunnelmallisissa tiloissa.

Markku Luolajan-Mikkola on kansainvälisesti palkittu gambisti ja barokkisellisti. Wieland Kuijken on belgialainen huippumuusikko, joka on ollut eturintamassa elvyttämässä viola da gamban perinnettä 1900-luvun jälkipuoliskolla. Parivaljakon yhteistyö alkoi jo kaksikymmentä vuotta sitten, kun Sibelius-Akatemiasta maailmalle ponnistanut Luolajan-Mikkola etsiytyi Kuijkenin oppiin:

”Olin jo kolmenkympin paremmalla puolella tutustuessani Wielandiin, eli kyse ei ollut enää perinteisestä kouluopetuksesta. Se oli ennemminkin kohtaaminen kahden muusikon välillä. Kahden vuoden aikana kyläilin Wielandin kotona Belgiassa useita kertoja ja yövyin hänen kattonsa alla. Päivät kuluivat soittaessa. Minä soitin ja Wieland komppasi soittoani, kuten barokkimusiikissa on tapana.”

Sittemmin kaksikko on esiintynyt yhdessä satunnaisesti tuoden esiin sekä yhteisen taiteellisen työnsä hedelmiä että barokkimusiikkia laajemmin. Mitä voimme odottaa Sibafestin avajaiskonsertilta?

”Konsertti sopii täydellisesti alkujen ja lähtölaukausten teemaan, sillä esitämmehän kaikista varhaisinta eurooppalaista instrumentaalimusiikkia. Vanhimmat sävellykset ovat peräisin 1500-luvulta. Festivaali lähtee siis liikkeelle siitä mistä uusi musiikkihistoriakin”, Luolajan-Mikkola pohtii.

Kuinka ohjelmisto rakennettiin?

”Tulossa oleva konsertti on erittäin yleisöystävällinen. Tiukkaa teemaa ei ole, vaan mukana on erilaisia tyylejä ja eri kansallisuuksien säveltäjiä. On saksalaista, ranskalaista, englantilaista… Ohjelmaan on helppo päästä sisään, joten se sopii harrastajien lisäksi kenelle tahansa barokista kiinnostuneelle”, Luolajan-Mikkola lupaa.

Konsertti on myös tilaisuus kuulla harvinaislaatuisia arvosoittimia. Alkuperäisiä, barokinaikaisia viola da gamboja on säilynyt käyttökelpoisina vain vähän, mutta Luolajan-Mikkolan on onnistunut hankkia vuonna 1680 valmistunut viola da gamba, ja Kuijkeninkin soitin on peräisin 1700-luvun alusta. Luolajan-Mikkola uskoo konserttipaikan tuovan soittimen esiin ainutkertaisella tavalla:

”Olaus Petrin kirkko on paikkana aivan täydellinen. Akustiikka toimii, ja tunnelma on kohdallaan. Fiilikset eivät näin festivaalin alla voisi olla juuri korkeammalla.” Sibafestin avajaiskonsertissa entinen mestari ja kisälli, nykyiset taiteelliset kumppanit, haastavat toisensa huippusuoritukseen. Vuosisataiset sävellykset kajahtavat ilmoille yhtä tuoreina ja mukaansatempaavina kuin alkuperäisten säveltäjiensä käsissä.

Lue lisää konsertista täältä!